Ajankohtaista


  • Jäälinna Spektaakkeli 2012 HUIKEA MENESTYS MÄNTÄSSÄ

    Jäälinna Spektaakkeli 2012 ensimmäinen osakilpailu käytiin kolmen päivän ja yhden yön aikana  lue lisää

    Mäntän Klubin puistoon rahdattiin kirkasta jäätä lähes 40.000 kg

    Klubin viereiseen puistoon kuljetettiin sunnuntaina ja maanantaina Keurusselältä sahatut 140 jää lue lisää

    Mäntän Klubin puistossa loistavat jäät

    Tänään sunnuntaina 12.2. siirtyi jäänsahaus Mäntän Keurusselälle. Siellä ahkeroivat jääma lue lisää

    Jään paksuus jo 50 cm

    Torstaina 9.2. alkoi jäännosto Kerimäellä. Tilanne siellä oli erinomainen, koska Pro Puruveden  lue lisää

    Jäätilanne paranee

    Viime päivinä järvien jäät ovat paksuuntuneet kahden cm:n päivävauhtia. Paksuuntumista on aut lue lisää

  •  
     

    Historia

    Vuonna 1980 Suomen Latu ry aloitti Lumenveiston SM-kilpailujen järjestämisen. Mukana järjestelyissä olivat Matkailun edistämiskeskus ja Rantasipi-hotelliketju. Siitä alkaen kilpailuja on järjestetty joka vuosi. Vuonna 1982 oteltiin jo kansainvälisellä tasolla Lumenveiston MM-kilpailussa. Paikkana silloin oli Hämeenlinnan Aulanko.

     

    Vuonna 1988 MM-kilpailut järjestettiin Olavinlinnassa ja lähisaarilla. Olavinlinna oli näyttämönä lumiveistoksille neljänä vuonna peräkkäin, kunnes kisat siirtyivät Moskovaan.

     

    1995 lumi vaihtui jäähän ja järjestettiin ensimmäiset Jäänveiston SM-kilpailut Ikaalisissa.

     

    2006 kisattiin jo kansainvälisesti jääveistosmestaruudesta Olavinlinnassa. JÄÄLINNA oli syntynyt. Pääyhteistyökumppanit olivat Itä-Savo, Mikkelin ammattikorkeakoulu ja HINKU. Vielä vuosina 2007 ja 2008 järjestelyvastuussa oli Suomen Latu ry.
    Vuonna 2009 kaiken takana oli uusi perustettu yhdistys Jäälinna ry. Tuona vuonna joukkueita oli mukana viisi. Seuraavana vuonna eli 2010 Jäälinna teki kilpailukiertueen eri puolilla Suomea. Vuonna 2011 palattiin jälleen Olavinlinnaan, kun saatiin syntymään pitkäaikainen sopimus Museoviraston kanssa.

     

    Tänä vuonna 2012 jäänveistoksia taiteillaan seitsemän joukkueen voimin. Joukkueet tulevat Kiinasta, USAsta, Venäjältä, Singaporesta, Espanjan Cataloniasta, Mongoliasta ja Suomesta.