2020

HIEKKATAIDENÄYTTELY ENONKOSKELLA

26.6. – 1.7.2020 jatkuu talveen saakka
Hiekanveistäjät: Riitta Matikainen, Tarja Matikainen, Virpi Timonen ja Sofia Sopanen
Avustaja: Topi-Oskari Heiskanen
Vierailija: Kulttuuriministeri Hanna Kosonen

Koronavapaata taidetta
Enonkoskella oli tarkoitus järjestää 5. Hiekanveiston EM-kilpailut juhannuksen jälkeen. Kisailijat oli jo valittu eri puolilta Eurooppaa. Innostus oli suurta kaikkien hiekkataiteilijoiden keskuudessa. Tapahtuma piti kuitenkin peruuttaa koronaepidemian vuoksi, koska useimmista maista ei voi Suomeen vielä tänä kesänä matkustaa.
Suunnitelmia muutettiin ja päätettiin kysyä suomalaisilta hiekanveistäjiltä kiinnostusta tehdä taidenäyttely jo valmiisiin hiekkakasoihin Enonkosken torin ympärillä. Koska kiinnostusta oli ja myös kunta innostui ideasta, päätettiin toteuttaa taidenäyttely, joka tuo eloa kunnan torille samalla tavalla kuin edellisinäkin vuosina. Onhan Enonkoskella ollut kv. veistotaidetta jo yhdeksän vuoden ajan.

Taiteilijoiksi  valittiin Joroisista kotoisin oleva opettaja Riitta Matikainen, tamperelainen yrittäjä Tarja Matikainen ja Seinäjoella asuva taiteilija Virpi Timonen sekä jo kuudetta vuotta hiekkaa veistänyt enonkoskelainen Sofia Sopanen. . Veistosten aiheena on ”Yhdessä”.

HIEKKATAIDENÄYTTELY ENONKOSKELLA Read More »

XXVI JÄÄNVEISTON SM-KILPAILUT 2020

14.-16.2.2020 OLAVINLINNA, SAVONLINNA

IV kaikki 6 veistäjää sijoittuivat neljänneksi

XXVI JÄÄNVEISTON SM-KILPAILUT 2020 Read More »

Ketkä ovat veistäneet muumit?

Muumiluolan veistäjät

Vuoden 2019 veistäjät  
– johtajana Anssi Kuosa Helsingistä
– Jakutian joukkue Egor Sleptcov, Gavriil Sleptcov, Timur Zakharov ja Vasilii Zakharov
– Mongolian joukkue Lkhagvadorj Dorjsuren ja Tsogbadrakh Bazarrgchaa
– Latvian joukkue Zigmunds Vilnis ja Girts Gaikis
– Suomen joukkue Jussi Miettinen Kuopiosta ja Mari Karvinen Enonkoskelta.
Lisäksi oli tärkeitä avustajia hotelli Vesileppiksestä ja Liikunta-areenalta.

Vuoden 2020 veistäjät
Anssi Kuosa joukkueen johtaja, Helsinki
Lkhagvadorj Dorjsuren, Mongolia
Shinichi Sawamura, Japani/Alaska
Kee Gawah, Malesia/Ruotsi
Inese Valtere, Latvia
Zigmunds Vilnis, Latvia
Girts Gaikis, Latvia
Jussi Miettinen, Suomi/Kuopio
Jere Nuppola, Suomi/Imatra
Ukko Bouquerel Suomi/ Kuopio

Ketkä ovat veistäneet muumit? Read More »