Jäälinna ry, Lahden kaupunki ja Moottoripyörämuseo järjestävät yhteistyössä 28.2.- 2.3.2025 Jääveiston 31. SM-kilpailut Suomen Moottoripyörämuseon piha-alueella osoitteessa Veistämönkatu 1, Lahti.
Viime vuonna vastaava kisa järjestettiin Savonlinnassa. Tällöin kilpailun voitti Timo Koivisto Porvoosta teoksellaan ”Ingell, Balladi Olavinlinnasta”.
Timo Koivisto Porvoosta tulee tänäkin vuonna puolustamaan mestaruuttaan. Muut kilpailuun ilmoittautuneet 9 Suomen huippujäänveistäjää ovat Janne Andberg Vihdistä, Tommi ”Toma” Aunola Hyvinkäältä, Jussi Katajisto Nikkaroisista, Jukka Kytömäki Mäntyharjulta, Riitta Matikainen Kuvansista, Jussi Miettinen Kuopiosta, Veijo Oinonen Kouvolasta, Paula Saulama Porvoosta ja Marika Walldén Varkaudesta.
Jääveiston kilpailut alkavat perjantai-iltana, jolloin tehdään alkuvalmisteluja kisoja varten mm. jäät nostetaan alustoille. Varsinainen jäänveisto alkaa lauantaina 1.3.2025 klo 8 alkaen aina klo 20 asti. Sunnuntaina jatketaan veistämistä klo 8:sta klo 12 asti, jolloin teosten on oltava valmiina. Jääveistosten palkintojen jako tapahtuu Moottoripyörämuseon piha-alueella sunnuntaina klo 14.
Yleisö pääsee kisan aikana seuraamaan veistämistä ja yleisöllä on mahdollisuus äänestää omaa suosikkiaan aina sunnuntaihin klo 14 asti. Lisäksi lapsille Tiirismaan Latu rakentaa jääliukumäen, mikä valmistuu sunnuntaiksi.
Jäät kilpailua varten on toimitettu Puruvedeltä Pro Puruvesi ry.n toimesta.
Tapahtumaa on taloudellisesti tukeneet Lahden kaupunki sekä OP Häme. Lisäksi Moottoripyörämuseo ja Riku Motor ovat mahdollistaneet tapahtuman järjestämisen Moottoripyörämuseon piha-alueella.
Kilpailun jälkeen teokset ovat vapaasti kaikkien nähtävillä aina teosten sulamiseen asti. Lisäksi teokset valaistaan iltaisin värivaloin sunnuntaista alkaen.