Historia

Jäänveisto

Vuonna 1980 Suomen Latu ry aloitti Lumenveiston SM-kilpailujen järjestämisen. Ensimmäinen kilpailu käytiin Jyväskylän Laajavuoressa. Mukana järjestelyissä olivat Matkailun edistämiskeskus ja Rantasipi-hotelliketju. Siitä alkaen kilpailuja on järjestetty joka vuosi. Vuonna 1981 saatiin Suomen Kuvanveistäjäliitto innostumaan asiasta, ja kuvanveistäjät Martti Aiha ja Hannu Siren sekä lumenveistäjä Tuomo Jantunen osallistuivat ensimmäiseen kansainväliseen lumenveistokilpailuun Cortina Dapezossa. Tuloksena oli heti Podium-sijoitus, kun joukkue pokkasi III palkinnon tasokkaassa kilpailussa. Tämän kilpailun töitä ovat nähneet miljoonat katsojat JAMES BOND-elokuvassa ”Only for you eyes”. Vuonna 1982 oteltiin sitten jo Suomessa kansainvälisellä tasolla I Lumenveiston MM-kilpailussa. Paikkana silloin oli Hämeenlinnan Aulanko, ja mukana järjestelyissä myös Unicef-järjestö. Tapahtuma uutisoitiin näyttävästi mm. Guinessin ”Ennätysten kirjassa”.
Aulangon kilpailu löytyy YLE Areena / Elävä arkisto

Vuonna 1988 MM-kilpailut järjestettiin Olavinlinnassa ja lähisaarilla. Mukana oli vuosittain 15-25 kolmihenkistä joukkuetta. Olavinlinna oli näyttämönä lumiveistoksille neljänä vuonna peräkkäin, kunnes kisat siirtyivät Moskovaan. Myös Moskovassa Suomen Latu oli järjestelyvastuussa neljänä vuonna. Kisat järjestettiin sekä Punaisella Torilla että Gorkin Puistossa.
Lisäksi Suomen Latu lähetti joukkueitaan useisiin kansainvälisiin kilpailuihin. Niistä suurimmat olivat Japanin Sapporossa, Ranskan Valloiressa, USA:n Alaskassa ja myös Olympialaisten yhteydessä.

1995 lumenveiston lisäksi järjestettiin ensimmäiset Jäänveiston SM-kilpailut Ikaalisissa. Siinä eräänä tärkeänä puuhamiehenä oli Upi Kärri Kemijärveltä. Lumenveiston SM-kilpailuja on järjestetty vuosittain kuin myös Jäänveiston SM-kilpailujakin Suomen Ladun toimesta.

2006 kisattiin jo kansainvälisesti jääveistomestaruudesta Olavinlinnassa. JÄÄLINNA oli syntynyt. Pääyhteistyökumppanit olivat Itä-Savo, Mikkelin ammattikorkeakoulu ja Mainostoimisto HINKU. Vielä vuosina 2007 ja 2008 järjestelyvastuussa oli Suomen Latu ry.
Vuonna 2009 kaiken takana oli uusi perustettu yhdistys Jäälinna ry. Tuona vuonna joukkueita oli mukana viisi. Seuraavana vuonna eli 2010 Jäälinna teki kilpailukiertueen eri puolilla Suomea. Tapahtumia oli viisi ja joukkueita kuusi. Vuonna 2011 palattiin jälleen Olavinlinnaan, kun saatiin syntymään pitkäaikainen sopimus Museoviraston kanssa.

Jäälinna Spektaakkeli 2012 ensimmäinen osakilpailu käytiin kolmen vuorokauden aikana Mäntän Klubin puistossa. Syntyneet jääveistokset olivat upeita taideteoksia, jotka sopivat hyvin Mäntän taidekokoelmiin, totesi tapahtuman johtaja Tuomo Jantunen Jäälinna ry:stä. ”Toki ne sulavat kevään aikana, mutta ne ovat ikuistettu tuhansien katsojien kameroille ja videoille.”
Jäänveistäjät edustivat 9 eri maata ja työskentelyaikaa käytettiin jokaiseen veistokseen keskimäärin 28 h. Jäätä oli jokaiselle joukkueelle 3750 kg.Jäälinna Spektaakkeli 2012 toinen osakilpailu käytiin viiden päivän aikana Savonlinnan Olavinlinnassa. Upeat jääveistokset syntyivät hyvässä säässä, mutta haasteellisessa ympäristössä ja vaikean teeman ympärillä. Veistäjät kuitenkin olivat hyvin motivoituneita ja lopputulos oli huikea.

Talven 2012 jäätapahtumiin osallistui veistäjiä Sveitsistä, Kiinasta, Venäjältä, Venäjän Jakutiasta, USAsta, Mongoliasta, Singaporesta, Espanjan Kataloniasta ja Suomesta.
Useimmat 2-henkiset joukkueet olivat ensikertalaisia Suomessa. He odottivat ainutlaatuista kokemusta niin Mäntässä kuin Olavinlinnassakin. Monilla oli tiedossa kovat pakkaset. Se ei kuitenkaan jäänveistäjiä haitannut, sillä jään veistäminen on hyvin fyysinen ja lämmin laji – ainakin silloin, kun suuria jääpaloja nostellaan korkeuksiin.
Järvien jäät paksuuntuivat kahden cm:n päivävauhtia. Jäiden vahvistumista autettiin sillä, että sekä Mäntässä että Puruvedellä 1000 m2:n jääaluetta pidettiin avoinna lumesta mies- ja konevoimin. Molemmissa paikoissa jäätä oli helmikuun alussa 40 cm:n vahvuudelta. Puruveden jäässä on kohvaa vain pari cm, kun Keurusselällä Mäntässä sitä oli jopa 15-20 cm.
Klubin viereiseen puistoon kuljetettiin sunnuntaina ja maanantaina Keurusselältä sahatut 140 jääpalaa, joiden jokaisen paino oli 250-300 kg.
Perjantaina jäänveistäjät alkoivat käsitellä jääpaloja. Niitä oli siis varattuna jokaiselle joukkueelle 16 kpl. Tulos oli tavallisen ulkoilijan näkövinkkelistä uskomaton: kolmessa päivässä puistoon syntyi kymmeniä jäisiä taideteoksia.
Lasten iloksi puistoon syntyi jäinen 15 metrin liukumäki ja kaikkein pienimmille muutaman metrin pituinen. Ystävänpäivänä avattiin Mäntän Klubilla valokuvanäyttely, jossa oli valokuvaaja Veijo Rahikaisen ottamia kuvia edellisten vuosien Jäälinna-Festivaaleilta.

Viikonloppuna Mäntän Klubilla juhlittiin kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen 70-vuotispäiviä. Onnea Kaukolle!
Samalla aloitettiin jäätaiteen esittely, kun Suomenmestari Veijo Kangasmäki taiteili jäästä juhlapöytään kaksi tukkijätkää tukin uitossa. Juhlien jälkeen veistokset kannettiin pakasteeseen odottamaan seuraavia juhlia.
Mäntässä voittajaksi selviytyi Kiinan joukkue hienolla Joutsenet-veistoksellaan. Toiseksi tuli USAn ja Sveitsin joukkue ja kolmas oli Mongolia.
Mäntän ensimmäisiin jäänveistokisoihin kävi tutustumassa arviolta 18.000 katsojaa.

Olavinlinnan tulokset: (Teemana ”Ooppera Olavinlinnassa”)
1. palkinto Venäjä, veistoksellaan ”La Fenice”. Veistäjinä Sergey Tselebrovski ja Natalia Chistyakova.
2. palkinto USA/Sveitsi, veistoksellaan ”Adriane auf Naxos”. Veistäjinä Roger Wing ja Martin de Zoete.
3. palkinto Suomi, veistoksellaan ”Faustin rappiotappelu”. Veistäjinä Antti Kares ja Pasi Ahokas.
4. palkinto jaettiin Kiinan, Espanjan, Singaporen ja Mongolian joukkueiden kesken.

Kiitos ”Paras veistos”-äänestykseen osallistuneille Jäälinna-kävijöille! Parhaaksi veistokseksi yleisö äänesti  Kiinan joukkueen veistoksen ”Rythme”.
Jäälinna Spektaakkeli 2012 päättyi: jääveistokset kipattiin Saimaan aaltoihin. Suuri linnanpiha on taas vapaa ottamaan uusia toimijoita ja esiintyjiä.
Sää oli tehdä tänäkin vuonna tepposensa. Kuusi vuorokautta ennen tapahtuman päättymistä oli yksi lämmin ja vesisateinen päivä. Silloin kaikki veistokset sulivat kovaa vauhtia, ja pienet yksityiskohdat katosivat veistoksista. Tämä vaikutti myös kävijämääriin. Loppuvaiheessa kävijöitä oli alle 100 henkilöä päivässä, kun parhaimmillaan päästiin jopa 900 henkeen vrk:ssa.
Kaikesta huolimatta yleisömäärä kasvoi viime vuodesta 20 %:lla. Kaikkiaan Olavinlinnan jäänveistonäyttelyyn tutustui 5075 henkilöä.
Tämän vuoden tapahtumaan olivat kaikki tyytyväisiä: veistäjät, näyttelyssä kävijät, järjestäjät ja yhteistyökumppanit.

Vuonna 2013 tapahtumat sijoittuivat Laukaaseen, Heinolaan ja Olavinlinnaan, ja jälleen osanottajamäärä kasvoi yhdellä joukkueella. Kansainvälisyyttä saatiin seuraavista maista: Kiina, Mongolia, Venäjä, USA/Sveitsi, Singapore, Japani, Unkari, Ruotsi ja Suomi. Laukaassa voittaja oli Mongolia, kuten myös Heinolassa. Olavinlinnan kilpailun voitti Japanin joukkue.

Vuonna 2014 tapahtumia oli viidellä paikkakunnalla ja joukkueiden määrä kasvoi jälleen yhdellä. Kyseessä oli II Kansainvälinen Jääfestivaali Heinolassa ja IX Jäälinna Festivaali Olavinlinnassa. Sekä Heinolassa että Olavinlinnassa oli sama voittaja: Venäjän joukkue.

X Jäälinna Festivaali toteutettiin talvella 2015 yhteensä kuudella paikkakunnalla ja mukana oli kaikkiaan 18 veistäjää 10 eri maasta. Kilpailuihin osallistui Heinolan Rantapuistossa 7 joukkuetta ja samoin myös Mikkelin torilla.  Molemmat kilpailut saatiin toteuttaa erinomaisissa olosuhteissa, joskin heti kisojen jälkeen lämpöaalto sulatti veistokset ja liukumäet. Jakutian joukkue vieraili kolmen viikon ajan Suomen eri kolkilla ja teki eri näytöksissä yhteensä lähes 50 eri jäänveistosta. Eniten niitä syntyi Lapissa Ivalon, Saariselän, Kiilopään maisemissa.

Vuonna 2016 järjestettiin Jäälinna-kiertue, jonka aikana rakennettiin jäästä ja lumesta reilut 30 jääveistosta yhteensä 7 paikkakunnalla. Lisäksi tehtiin jäästä kunnon liukumäet lasten aktiiviseen käyttöön.

Suomen juhlavuosi 2017 oli myös jäänveiston juhlavuosi. Silloin toteutettiin I Luolajäänveiston MM-kilpailut Leppävirran Ice Cave jääluolassa. Joukkueita oli yhteensä 12 kpl ja ne edustivat 14 eri kansakuntaa. Voittajaksi selviytyi Mongolia. Toiseksi tuli Venäjän/Jakutian joukkue ja kolmanneksi nousi Slovenia.
Tämän lisäksi kisailtiin Mikkelissä ja tehtiin laaja kiertue 14 paikkakunnalla Suomessa. Yleisömäärältään suurin tapahtuma oli Hiihdon MM-kilpailujen yhteydessä tehty jääpuisto kisa-alueella. Kävijöitä arvioitiin olleen vähintään 80.000 henkeä viikon aikana.
Jääluolassa vieraili juhannukseen mennessä 15.300 henkilöä.

XXIII Jäänveiston SM-kilpailut järjestettiin Kerimäellä 2017.
Kuvat löytyvät Valokuvat osiossa

Kansainvälinen jäänveisto jatkui Leppävirran Ice Cavessa helmikuussa 2018, kun järjestimme II Luolajäänveiston MM-kilpailut. Mukaan valittiin joukkueita pääosin Kauko-Idästä. Aiheena oli ”Kivikauden luolaelämää”. Ongelmana oli löytää kunnollista jäätä. Sitä nostettiin sekä Heinolasta että Leppävirralta. Molemmissa paikoissa teräsjään paksuus oli vain 15 – 20 cm. Niinpä jouduttiin turvautumaan jään ostamiseen Lapista Levin Lainionjoelta, josta tuotiin yksi täysi rekkakuormallinen, Tämän avulla kisat saatiin järjestettyä kohtuullisen hyvin. Voittaja oli jälleen Mongolia. Toiseksi selviytyi kuuluisa Japanin joukkue ja kolmanneksi USA / Sveitsin joukkue.
Ice Caven jäänäyttely keskeytyi huhtikuussa, kun luolan jäädytyskoneistoon tuli vika ja lämpötila luolassa nousi +-0 C:een. Mutta seuraavan vuoden kisoja varten nostetut jääpalat säilyivät suojattuna yllättävän hyvin.

XXIV Jäänveiston SM-kilpailut järjestettiin Juukassa 2018.
 Kilpailut käytiin hyvässä pakkassäässä joka on osoittautunut harvinaiseksi näinä aikoina. 
Suomen Mestariksi veisti Timo Koivisto Porvoosta, toiseksi edellisen vuoden mestari Anssi Kuosa Helsingistä ja kolmanneksi ensikertalainen Timo Heikura Joensuusta
Kuvat löytyvät Valokuvat osiossa

XXV Jäänveiston SM-kilpailut pidettiin Tuusulassa 2019

XXV Jäänveiston SM-kilpailut järjestettiin 15. – 17.2.2019 Tuusulan Uimahallin tuntumassa. Veistäminen alkoi lauantaina hyvin poikkeuksellisessa säässä. Viikonlopuksi oli plusasteita ja koko kilpailu oli vaarassa peruuntua. Kilpailu saatiin kuitenkin järjestettyä. Kilpailua seurasi ennätysyleisö koska kunta oli järjestänyt perinteisen talviriehan. Kyseessä oli Tuusulan suurin yleisötapahtuma. Veistokset sulivat hyvin nopeasti.
Suomen mestari 2019 Veijo Oinonen Kouvolas, Toiseksi Timo Koivisto Porvoo, kolmanneksi Jussi Katajisto Nikkaroinen (Sysmä)
Kuvat löytyvät Valokuvat osiossa

XXVI Jäänveiston SM-kilpailut järjestettiin Olavinlinnassa 2020

Pitkän tauon jälkeen saatiin pidettyä SM kilpailut Olavinlinnassa. Tilaisuutta vaikeutti huono talvi toistamiseen. Lunta ja pakkasta ei ollut mutta taitavat veistäjät onnistuivat luomaan upeita Disney aiheisia veistoksia. Palkintojen jaon aikaan vesisade ja tuuli piiskasi Olavinlinnan linnanpihaa ja veistokset muuttivat nopeasti muotoaan.
Suomen mestari 2020 Timo Heikura Joensuu. Toiseksi Riitta Matikainen Joroinen kolmanneksi Paula Saulama Hyvinkää
Kuvat löytyvät Valokuvat osiossa

Hiekanveisto

Hiekanveisto alkoi Suomessa jo 1990-luvulla 

Suomen Latu sai ehdotuksen Amerikan Hiekanveistoyhdistykseltä vuonna 1991Siellä ammattilaisveistäjät halusivat levittää lajia kautta maailman. He lähettivät valokuvia upeista hiekkateoksista ja esittivätettä he voisivat tulla Suomeen tekemään 2-3 metriä korkean hiekkalinnan jollekin hiekkarannalle. 
Asia kyllä kiinnostimutta aktiivista paikallista järjestäjää ei silloin vielä löytynyt. 
1990 luvun aikana Suomen Latu järjesti useita lumenveistotapahtumia Venäjällä, pääasiassa Moskovan alueellaSiellä toimintaa käynnisti ja edisti pariskunta Viktor ja Tanja Chernyshov. He kävivät sitten vuosikymmenen puolivälissä opiskelemassa hiekanveistoaNiinpä he esittivätettä myös Suomen Latu ottaisi hiekanveiston ohjelmaansa
Tämä tapahtui hiekkademonstraation muodossa kesällä 1996.  
Niinpä sitten seuraavana vuonna eli kesäkuussa 1997 Suomen Ladun järjestämissä Kuntoiluolympialaissa rakennettiin ensimmäinen hiekkaveistos Vierumäen 
urheiluopiston kentälleRakentamistyöstä vastasi Tanja Chernyshova.  
Vuonna 1999 Varkaudessa Lumihukat ry vetäjänsä Marika Waldénin johdolla rakensi 8,83 metriä korkean hiekkalinnan lähelle 5-tietä. Se pääsi jopa Guinessin ennätysten kirjaan 
Tämän jälkeen oli vuorossa jo SM-kilpailujen järjestäminen: I SM-kisat pidettiin Varkaudessa vuonna 2001. Ja sitten olivat vuorossa jo kansainväliset kilpailut ja näytöksetkuten paljon huomiota herättäneet kilpailut (-2003) Espoon Oittaan uimarannalla. 
Kun sitten iso hiekkalinna syntyi Lappeenrannan satamaan vuonna 2004, tuli hiekanveisto tutuksi suomalaisille laajemmaltikin

Enonkoskella on pidetty  7 vuoden ajan hiekkaveistostapahtumia, aluksi kansallisia kilpailuja mutta suurimman julkisuuden on saanut Euroopan hiekanveiston mestaruuskilpailut (ESCC) ensimmäiset 2013. Vuonna 2020 kisat jouduttiin perumaan Covid 19 pandemian takia. Saatiin kuitenkin aikaan taidenäyttely kotimaisin voimin.
Lisäksi pidettiin ensimmäiset lasten hiekanveisto leirit 2018 ja 2019
Kuvat löytyvät Valokuvat osiossa